i wanna ruin our friendship

bennyslegs:

I CAN’T BELIEVE THIS

junejuly15:

Sherlock BBC - Get through it by Jennyannem

vanimelda4:

Cry all the tears.
This video is phenomenal.
(Not mine. Obviously)

Just wondering; How many non-British fans are in Sherlock fandom?

sherlockspeare:

Raise your hands, guys. Me first.
Nice to meet you, we’re all one in this heaven. :D

image

(via sarkka)

edenliaothewomb:

Benedict Cumberbatch, photographed by Karim Sadli for T magazine, Spring 2014.
(click the image for extremely high-res photo.)

edenliaothewomb:

Benedict Cumberbatch, photographed by Karim Sadli for T magazine, Spring 2014.

(click the image for extremely high-res photo.)

mid0nz:

skulls-and-tea:

SIR EDWIN: If this is some expression of familial sentiment …

MYCROFT: Don’t be absurd. I am not given to outbursts of brotherly compassion. You know what happened to the other one.



New headcanon: Tilda Swinton as Sherrinford. 

Because the Holmes siblings all love a good suit.

Head canon accepted.

(via professorfonz)

thegameisbackon:

sherlock is mentally feeling the texture of the wallpaper from 221b while trying to bring himself back to life. one of the most beautiful details

thegameisbackon:

sherlock is mentally feeling the texture of the wallpaper from 221b while trying to bring himself back to life. one of the most beautiful details

(via benedictcumberbabe)

Tags: Sherlock BBC

John Watson is definitely in danger.

(Source: hobbitbilbo, via anothermindpalace)

Tags: Sherlock BBC

Sherlock BBC -review

Tällainen vähän tosikkomainen SherlockBBC-review oli unohtunut luonnoskansioon odottamaan kolmannen tuotantokauden esittämistä Suomessa. Taustaksi pitää varoittaa, että tosikkomaisuuden lisäksi arvio on suhteellisen nuiva. Odotukset tätä kolmatta tuokkaria kohtaan kun olivat päässeet kasvamaan kahdessa vuodessa liian suuriksi. Näiden kahden vuoden aikana olin lukenut niin paljon laadukasta fanifiktiota ja syvällistä metakeskustelua sekä nähnyt niin henkeäsalpaavan upeaa fanitaidetta, että Moftissin tuotokset jäävät auttamatta kakkoseksi. Toisaalta pitkä odotusaika ja suuri suosio ovat ehkä myös luoneet käsikirjoittajille suorituspaineita. Kun halutaan täyttää odotukset ja räjäyttää katsojien tajunta, tullaan helposti tykittäneeksi liikaa tavaraa yhteen episodiin.  Kokonaisuudesta tulee raskas ja hajanainen eikä se enää virtaa samalla helppoudella kuin ennen. 

Päällimmäinen tunne ensimmäisen katsomiskerran jälkeen oli pieni pettymys. Olen aina rakastanut etsiväsarjoja ja dekkareita, ja arvoitukset sekä niiden ratkaiseminen ovat aina kiehtoneet minua. Se on saanut minut fanittamaan tiettyjä asioita ja se on jopa johdattanut minun tekemään tutkijan työtä. Tämän kolmannen tuotantokauden näkemisen jälkeen jäin kysymään, missä olivat arvoitukset ja mysteeri. Okei, tämä on sarja etsivästä - ei rikossarja. Suurin arvoitus sarjassa on itse Sherlock. Se kyllä passaa minulle: on mielenkiintoista seurata, mihin suuntaan Sherlockia kehitetään hahmona. Välillä kuitenkin tuntui, etten enää katso sarjaa Sherlock Holmesista, älykkäästä poikkeusyksilöstä ja originellista nerosta. Tämä näkyi lähinnä kolmannen jakson toimintapainotteisuudessa, jolloin Sherlockin päättelyprosessien kuvaamiselle jäi vähemmän tilaa. Kaikissa Sherlock Holmesin inkarnaatioissa, aina Conan Doylen kirjoista lähtien, kiehtovinta on Holmesille ominainen ajattelu ja päättely jotka saavat suorastaan mystiset ulottuvuudet; juuri se, mikä tekee hänestä lähes jumalankaltaisen hahmon ja saa meidät Watsonin rinnalla haukkomaan henkeä ihmetyksestä. Myös uudessa Sherlockissa kiehtoo tämä älyn käyttö yhdistyneenä moderniin teknologiaan sekä uusiin tapoihin hankkia ja käyttää tietoa. Sitä kyllä tuotiin esille kolmannen episodin metatasolla (Magnussen), mutta teema tuntui ajoittain jäävän toimintavyörytyksen jalkoihin. Aseilla asioita ratkaisevia toimintasankareita tulee jo muutenkin tuutin täydeltä. Sen sijaan tarjolla on niin vähän niitä sankareita, joiden silmissä polttaa tietämisen halu ja joiden koko olemus,  jokaista elettä myöten, ilmaisee älyllistä suuntautumista maailmaan.

Se päällimmäisestä pettymyksestä. Osa ekan katsomiskerran nautinnoista liittyi niihin asioihin, joista olen pitänyt myös aiemmissa tuotantokausissa. Laatusarja mikä laatusarja. Lisäbonuksena tällä kertaa oli (taaskin lähinnä metatasolla) tapa, jolla työstettiin älyn ja mielen suhdetta tunteisiin ja ruumiillisuuteen. Teemasta riittäisi pohdittavaa vaikka kymmenosaiseen kirjasarjaan, mutta tässä yksi kriittinen kommentti puhtaasti katsomiskokemuksen kannalta. Käsikirjoittajat olivat lukeneet freudinsa, ja episodeissa mentiin syvälle alitajuntaan ja tiedostamattomaan (mind palace, mind court sekä maanalainen ekassa jaksossa). Tunnelmasta tuli mieleen Being John Malkovich, joka on hieno raina mutta josta jää lievästi klaustrofobinen olo. Myös Sherlockissa jumiuduttiin välillä liian pitkäksi aikaa syvälle alitajuisen syövereihin.  Tämä sarja on kuitenkin nerokkaimmillaan silloin, kun se liikkuu raskaan ja keveän, synkän ja humoristisen kerronnan vuorovedessä.

Juuri tässä olikin suurin ongelmani ekalla katsomiskerralla. Episodien rytmitys oli toisinaan pielessä ja editointi oli paikoitellen hapuilevaa. Tämä johtunee ohjaajavaihdoksesta. Ennen sarja soljui eteenpäin elegantisti, nyt se tuntui alussa rytmiltään nykivältä. Tykittävä rytmi sopii erinomaisesti toimintakohtauksiin, mutta jäikö sen vuoksi näkemättä jokin syvempi psykologinen taso? En tarkoita suoria viittauksia alitajuntaan, vaan kuvakerronnan monitasoisuutta. Tämän sarjan briljanttius on ollut sen hienovaraisuudessa: siinä, ettei kaikkea sanota eikä pureta auki, vaan paljon jätetään katsojan pääteltäväksi. Aiempien episodien kohtauksissa kamera näytti enemmän henkilöiden reaktioita ja mikroilmeitä, jolloin katsojan oli helpompi rakentaa emotionaalista narratiivia. Nyt jäi paljon näyttämättä, mikä vahvisti kokemusta kokonaisuuden hajanaisuudesta.

Tosin en tiedä, onko kyse silkasta sattumasta – ohjaajavaihdoksista – vai onko tässä tarkoituksella haluttu tuoda esille kuvakerronnan keinoin tuotantokauden keskeisintä teemaa. Kaikissa jaksoissa pohditaan eri tavoin sitä, vaatiiko nerous ihmissuhteista eristäytymistä, täydellistä riippumattomuutta toisista ja tunteettomuutta vai ovatko nämä asiat yhdistettävissä. Koko tuotantokausi on tämän asian työstämistä, balanssin hakemista, yrittämistä ja erehtymistä, välillä yli- ja välillä aliyrittämistä. Milloin Sherlock käyttäytyy itsekkään paskiaisen tavoin, milloin taas toisten puolesta uhrautuen; milloin hän halveksii häiden kaltaisia tyhjänpäiväisiä rituaaleja, milloin hän ylikompensoi ja heittäytyy häävalmisteluihin. Tämä emotionaalinen soutaminen ja huopaaminen näkyy myös episodien epäyhtenäisyytenä. Kaksi ensimmäistä tuotantokautta olivat isompi narratiivinen kokonaisuus, joka päättyi dramaattisesti Reichenbachiin. Kolmas tuotantokausi kuvaa Sherlockin ”kuoleman” jälkeisen elämän jälleen- ja uudelleenrakennusta, sen hapuilevia ensiaskeleita.

Pienoisen alkupettymyksen jälkeen ja toisen katsomiskerran jälkeen päädyin seuraavaan. Kolmen jakson kokonaisuus ON hajanainen, mutta sen voi ajatella positiivisesti postmodernina pastissina tai novellikokoelmana, jonka kussakin novellissa kuvataan samoja henkilöitä eri genren kautta: eka jakso on lajityypiltään vuoroin kepeä slapstick, vuoroin synkkä draama, toinen on romanttinen komedia ja kolmas James Bond -tyyppinen action tummalla draamalla höystettynä (oli siellä myös viitteitä Citizen Kaneen ja Casablancaan ja Vertigoon ja Psykoon ja …..)

Ennen kaikkea tällä toisella katsomiskerralla osasin enemmän arvostaa niitä laajoja kaaria, joita Sherlockissa aina on osattu vetää eri episodien välille. Moni ensimmäisessä episodissa irralliselta vaikuttanut asia saa selityksensä tai vastaavasti komplisoituu kolmannessa episodissa, ja palaset loksahtavat paikoilleen. Luultavasti myös moni tällä tuotantokaudella hämmennystä aiheuttanut asia saa selityksensä seuraavilla tuotantokausilla.

Kunkin jakson lempikohtaus:

  1. jakso: Kurkistukset kulissien taakse ja Sherlockin taustoihin. Sherlock veljensä ja vanhempiensa seurassa. Erityisesti kohtaus vanhempien ja Johnin kanssa, missä Sherlock oli niin hellyttävä kaikessa kulmikkuudessaan ja noloudessaan. Niin kaksitoistavuotias <3
  2. jakso: Poikamiesilta kännisine deduktioineen. Tämä sarja ei pidä Sherlock Holmesia kansakunnan kaapin päällä pönöttämässä, vaan karnevalisoi ja näyttää hänet myös banaalissa valossa, erehtyväisenä ja inhimillisenä. Jumalankaltaiseksi korotetussa hahmossa kiehtoo tämän lankeaminen maalliseen, ruumiilliseen ja emotionaaliseen. Samalla tullaan kirjoittaneeksi uusiksi maskuliinisuutta ja miehenä olemisen ihanteita (sitä tämä tuotantokausi teki erityisesti Sherlockille, mielestäni ei niinkään Johnin hahmolle).
  3. jakso: Sherlockin ”kuolema” ja henkiin herääminen sairaalassa. Kohtaus, jossa Sherlock avaa silmänsä. Sanoinkuvaamattoman kaunista. Lisäksi erityismaininta sairaalapukeutumisesta puhtaasti esteettisistä syistä. Siinä missä Suomessa potilaat verhotaan kauhtuneisiin kaapuihin, britit näköjään antavat ihon hengittää. Excellent. (Raastavampaa nautintoa tätä edeltävä kuolemakohtaus ja mielenpalatsi Punapartoineen ja Moriartyineen. Ja sen jälkeen kohtaus, jossa Maryn petos on paljastunut ja John kysyy: ”Miksi hän on tuollainen? Ei hänen pitänyt olla tuollainen?” ja kaikki Martin Freemanin näyttelijäntaidoissa siinä kohtauksessa. Puhumattakaan siitä kohtauksesta, jossa…. VAIKEA VALITA VAIN YHTÄ)

Dad: Ring up more often won’t you? She worries

Mum: Promise

Sherlock: Promise

In which Sherlock is 12 again

(Source: sherlockstuff, via sherlockstuff)

Tags: Sherlock BBC

kuuttamo asked: Apuva, olin missannut viimeisimmän kirjoituksesi, huomasin vasta nyt. Jälleen kerran totean että olemme selvästi syntymässä erotettuja pahekaksosia. Parhautta! <3

Apuva, apuva! Miten olen voinut niin totaalisen täydellisesti missata tämän viestisi?? Löysin sen vasta nyt viestikansioni uumenista ja tunsin heti halua nostaa maljan sielunsisaruudelle ja syntymässä erotetuille pahekaksosille! Malja myös Tumblrelle: yhdistäköön Tumbrl sen, minkä syntymä on erottanut! (Sanoo hän, joka nykyään ehtii vain käydä kääntymässä täällä. Samalla viestinä kaikille muillekin pahekaksosille. ymmärrän oikein hyvin, jos jätätte uppoavan laivan. Tässä blogissa ei tätä nykyä paljoa tapahdu, eikä tilanne ole paranemaan päin ihan lähiaikoina.)

"Who’s the greatest Sherlock? For myself it depends on my thirst of the moment: if I’m craving a swig of Holmes Classic, then I’ll unscrew a bottle of Brett; if I’m in the mood for an illicit brew, full of all sorts of war-time additives, then I’ll dust down a vintage Rathbone ‘42; but if I want a Holmes that fizzes on my tongue and froths in my nostrils and makes me feel alive, right now, then I’ll order a triple-shot Cumberbachaccino from Speedy’s Cafe."

— Andrew Murray (The Sherlock Holmes Quiz Book)

(Source: margaret-cavendish)

professorfangirl:

The Victorian version of clearing your browser history.

professorfangirl:

The Victorian version of clearing your browser history.

(Source: vintage-sherlock)